Skip to content

Paimenlomat

Tervetuloa Paimenlomalle Paatsalon saareen Päijänteelle!

[two_third]Paatsalon saaressa, Jämsässä, sijaitsee 50-luvulta peräisin oleva Kalastajatila. Tila on suojaisan lahdelman rannassa, omassa rauhassaan. Tilalla saat tehdä aikamatkan aikaan ennen sähköä ja muita nykyajan mukavuuksia. Saat nauttia hiljaisuudesta, ajattomuudesta ja luonnonrauhasta.

Saaressa laiduntaa kesäkauden Punaisen Pässin-lammastilan lampaat, joista pääset pitämään huolta. Paimenten päivittäisiin askareisiin kuuluu lampaiden laskenta, eläinten hyvinvoinnin tarkkailu ja aidan kunnon tarkastus. Paimenen tehtävään ei tarvita etukäteen kokemusta, perehdytämme teidät tehtävään lomaviikon aluksi. Lisäksi ongelmatilanteisiin asiantuntija-apu ei ole kaukana.

Paimenlomaviikot alkavat toukokuun lopulla viikolla 22 ja päättyvät elokuun puolessa välissä.[/two_third]

[one_third_last][sbc title=”no”][/one_third_last]

Kalastajatilalla on päärakennus, hirsiaitta, ulkohuussi ja ulkorakennus. Tila on alunperin rakennettu pienen perheen tarpeisiin, joten sisätilat ovat nykymittapuun mukaan pienehköt. Mukavimmin tilat toimivat yhdestä kolmeen hengelle. Tilalla ei ole sähköä eikä kaivoa, joten juomavesi tulee tuoda mukana. Kännykän lataamiseen tarjolla on aurinkopaneeli USB liittimellä. Ruokailuvälineet ja -astiat löytyvät kolmelle hengelle. Kattiloita on yksi kasari, yksi 3l ja yksi 5l kattila sekä uunivuoka.

Tilasta ja sen sijainnista löydät lisätietoja Kalastajatila -sivulta.

Paatsaloon voi tulla omalla veneellä tai tilata taksivenekyydit yrittäjältä Jämsästä. Lähin paikka oman veneen vesillelaskuun on Vaherin venesatamassa, jossa on myös pysäköintialue veneelle ja trailerille. Myös jätehuoltomme on järjestetty Vaherissa.

Paatsalossa käytössäsi on soutuvene, erillisopimuksesta myös perämoottori, avokanootti tai kajakki.

Lemmikin voi ottaa mukaan vain sopimalla asiasta etukäteen. 

Hinta: 500€/viikko, vaihtopäivä maanantai. Tuloaika klo 16, lähtö klo 12 mennessä.

Varaa oma viikkosi Erjalta.